Syyskukkia 11-12 lokakuuta 2002  
Södertäljen seudulla

 

Tällä sivulla on kuvattuna yhden viikonlopun kuvasatoa perjantaiselta työmatkaltani ja lauantaiselta kalastusmatkalta saaristoon. Myöhäissyksyn viimeiset kukat ovat samalla tavoin viehättäviä kuin kevään ensimmäiset. Varmaankin yritän roikkua kesässä kiinni viimeiseen saakka. Kuvat esittävät mielestäni kauniita syksyisiä yksityiskohtia. Kukkien lajimääritys on vähän niin ja näin, eikä niitä missään tapauksessa pidä käyttää apuna itse lajeja tunnistaessaan. 
 
 

 

Hanhikki 

 

Rannalla ei aivan vesirajassa rönsyilevä hanhikki oli jaksanut ponnistaa vielä yhden kukan. 

 

 

 

Keltano

 

Tarkemmin tuntematon keltainen kukka oli niin säännöllinen etten voinut sivuuttaa sitä kuvaamatta.

Keltano 

 

Toinen keltano oli jo kuolleen näköiseen varteen pinnistänyt uuden kukkavarren, ikäänkuin uskoisi kesän jatkuvan vielä pitkäänkin.

Keltasauramo

 

Keltasauramo kukkii työmatkan varrella ja on yksi viimeisiä väriläiskiä ratapenkassa.

Keto-orvokki

 

Rannalla ihan yllätyimme nähdessämme keto-orvokin. Valitettavasti kukka heilui tuulen tuiverruksessa niin ettei tarkkaa kuvaa syntynyt lukuisista yrityksistä huolimatta. 

Kissankello 

 

Kissankelloja näkee vielä runsaasti. Tämä on kuvattu rantaniityltä.  

 

Kuisma 

 

En ole varma tämän kuisman lajista, epäilen mäkikuismaksi. Syksyn tulo näkyy erikoisen selvästi tässä kukassa.

 

Isopiisku 

 

Isopiisku kukkii vielä myöhään syksyllä, useimmat yksilöt ovat jo tehneet siemeniä ja ovat kovin untuvaisen näköisiä. 

Isomaksaruoho

 

Myös isomaksaruoho on tehnut uuden haaran vanhaan jo lähes kuolleen näköiseen runkoon ja kukkii niin kauniisti.

Meriasteri

 

Meriasteri kasvaa aivan veden rajassa, usein huuhtoo merivesi kasvin juuria. 

 

 

Mustakoiso 

 

Sukua perunalle ja tomaatille. 

Kuvattu työmatkalla. Samassa kasviyksilössä sekä kukkia että marjoja.

 

 

Mustakoiso 

 

Mielestäni herkullisen näköiset marjat, kuitenkin myrkylliset, niin kuin lähes kaikilla koisokasveilla.

 

 

Neidonkieli

 

Syksy on jo jättänyt jälkensä  neidonkieleen. Vain joku yksittäinen kukka jaksaa taistella syksyä vastaan.

 

 

Ohdake

 

Tässäkin oli yksi ainut kukka muuten kuolleen näköisessä kasvissa.

 

 

Peltosaunio

 

Kuvattu saaristossa, voi olla joku muukin kuin peltosaunio. 

 

 

Peltosaunio

 

Suojaisemmassa paikassa säilynyt vähän paremmin. 

 

 

Pietaryrtti

 

Sekä kuolleita että vielä voimissaan olevia pietaryrtin kukkia saaristosta.

 

 

Puna-apila

Rantaniityllä löytyi vielä muutamia.

 

Ristikukkainen

Lehdet jäivät kuvaamatta siksi tunnistus epäonnistui kokonaan. Luultavasti kuitenkin tavallinen rypsi.

Siankärsämö

Siankärsämö on läheltä katsottuna aivan kaunis kukka.

 

Silmäruoho

Pieni ja kaunis kukka. Nuppujakin näyttäisi olevan varastossa. Kuvattu saaristossa rantaniityllä.

 

 

Valkoailakki

Työmatkalla kuvattu. Ehjää kukkaa ei enää löytynyt.

 

Voikukka

Voikukka kukkii uskollisesti koko kesän ja syksyn. 

 

Villiomenapuu

 

Omenapuu, täynnä ihan syötäviä omenoita.

 

kevät

kotisivulle