|
|
Vesiheinä 2002-02-16
Ensimmäinen
kasvi, jonka löysimme kukkivana keväällä tai oikeastaan jo talvella.
Vesiheinä kukki aivan merenrannalla. Kukat olivat pieniä mutta kukkia
kumminkin.
|
|
Sinivuokko
2002-03-16
Sinivuokosta
alkaa kevät. Juuri tämä yksilö oli ensimmäinen jonka löysimme
kukkivana, paikkana meille niin tuttu Mörkö.
|

|
|

|
Kevätkynsimö
2002-04-03
Ensimmäiset kevätkynsimöt
ovat alle senttimetrin korkuisia, myöhemmin keväällä ne kasvavat jopa
yli kymmenen sentin komeaan korkeuteen.
|
|
Näsiä
2002-04-04
Näsiä on kauneudestaan huolimatta myrkyllinen
kasvi. Sen marjoja on käytetty aikaisemmin petoeläinten myrkyttämiseen.
|

|
|

|
Korvasieni
2002-04-06
Korvasienten pieni koko käy hyvin ilmi kun vertaa
niitä kuvassa näkyviin kuusen neulasiin. Korvasieni kasvaa suuremmaksi.
Kun menimme kuvaamaan näitä yksilöitä uudestaan noin viikon kuluttua,
oli ne joku jo poiminut.
|
|
Kevättaskuruoho
2002-04-09
Kevättaskuruoho kasvaa myöhemmin pidemmäksi ja
kukinto jää samalla harvemmaksi.
|

|
|

|
Käenrieska
2002-04-11
Nämä käenrieskat löysimme laidunmaalta. Kasvi
viihtyy hyvin laitumilla, sillä naudat eivätkä hevoset syö sitä.
Löysimme nämä vasta kun kukat olivat täysin auenneet.
|
|
Valkovuokko
2002-04-11
Yksi
kevään tunnetuimpia kukkia. Maa on usein niistä aivan valkoisenaan.
Tämä on kuitenkin kevään ensimmäisiä ja kuvattu aurinkoiselta
paikalta. Ensimmäiset ovat mielestäni aina kauneimmat.
|

|
|

|
Mukulaleinikki
2002-04-18
Kasvaa kosteilla paikoilla merenrannalla aivan
vesirajaan asti mutta myös hieman kuivemmilla alueilla. Nämä eivät ole
ihan ensimmäisiä tänä keväänä nähtyjä ja kuvattuja.
|
|
Kevätesikko
2002-04-20
Tämäkään kukka ei ole tyyppiesimerkki, sillä
olen koettanut kuvata ensimmäisen löytämämme yksilön. Myöhemmin
kasvi on korkeampi ja lehdet suuremmat.
|

|
|

|
Punapeippi
2002-04-21
Tämäkin on kuvattu Mörkö nimisellä saarella,
luonnonsuojelu- ja ulkoilukäyttöön varatulta alueelta.
|
|
Rupikonna
2002-04-21
Iso ryökäle ja keskellä polkua. Ajattelin ensin
auttaa sen veteen, mutta mistäs minä tiedän minne se on menossa?
|

|
|

|
Pikkutalvio
2002-04-21
Karkulainen puutarhoista. Tavallinen jopa runsas
paikoittain. Meille kuitenkin uusi tuttavuus, jonka löytyminen oli
iloinen yllätys.
|
|
Keltavuokko
2002-04-21
Laji kukkii jonkun verran
myöhemmin kuin valkovuokko vaikka yhteistä kukinta-aikaa onkin niin
paljon, että ne risteytyvät keskenään. Risteytystä, rikkivuokkoa, en
onnistunut löytämään, vaikka etsin paikoilta, joilla kasvaa molempia
runsaasti.
|

|
|

|
Orvokki
2002-04-21
Orvokit aloittivat kukintansa etuajassa ja niille on
kasvuajan perusteella vaikeaa edes yrittää arvata tarkemmin lajia.
|
|
Voikukka
2002-04-21
Tästä kuvasta Raija tykkäsi. Siitä käy tai
kävi hyvin ilmi rikkaruohona tunnetun kasvin kauneus. Pieneksi typistetty
kuva ei tietenkään tee oikeutta kukan viehättäville yksityiskohdille.
|

|
|

|
Kevätkaihonkukka
2002-04-23
Näitä kukkia saan ihailla joka päivä ensin
pihamaalla ja sitten matkalla työhön. Työmatka jalkaisin tarjoaakin
mainion tilaisuuden seurata kesän lähestymistä. Kaikkia kukkia edes
työmatkan varrelta en ole ottanut mukaan tälle sivulle.
|
|
Skopolia
2002-04-23
Tämänkin kukkivan kasvin näen päivittäin
työmatkallani. Tätä kukkaa luulimme aluksi belladonnaksi, vasta
useamman kirjan selailu paljasti, että se todennäköisesti on skopolia.
Molemmat kasvit kuuluvat koisokasvien (solanaceae) heimoon ja ovat hyvin
myrkyllisiä.
|
 |
|
kotisivulle
|
Syksy
|