Moniosaisia malleja
 
Kotisivu Pulmasivu Luettelo Luontonetti
Olen suunnitellut muutamia muutamia malleja, jotka kokeiltuani laitan esille. Yksinkertaisesta 6-osaisesta 42- osaiseen. Kokoamisen vaikeus määräytyy muiden tekijöiden kuin osien lukumäärän mukaan. Kuvassa olevan pirunnyrkin olen ostanut valmiina, enkä siksi halua julkaista ohjetta sen tekemiseksi. Olen vältellyt tätä kokoa, vaikka pidänkin sitä yhtenä parhaista. 
Jos haluat kokoamisohjeet jostain nyrkistä, johon olen antanut sahausohjeet, voin lähettää sähköpostissa, nähtyäni valokuvan osista. 
burr puzzle 18   pirunnyrkki markkinamalli 18 osaa
Tämä 9-osainen pirunnyrkki on ensimmäinen, jonka olen suunnitellut, sahannut ja koonnut itse. Täsmälleen samannäköisen nyrkin voi tehdä monella tavalla. Olen valinnut helposti koottavan mallin, jossa on kuusi samanlaista osaa. 

Tämän nyrkin olen valmistanut palikoista 25x25x100.  (mm)

 

burr buzzle 2

 

Tämän  pirunnyrkin olen koonnut ja voin taata sen toimivuuden.
Nyrkki muodostuu 24:stä osasta. Jokaisessa osassa on osan läpi jatkuva neljäsosapalan vahvuinen selkäranka. Selkäranka on kaikissa kuvissa käännetty eteen. Ruudutus on tehty mittausta helpottamaan. 
Tämän rakensin 15x15 rimasta, osat ovat 100 pitkiä. (mm)
Paloista voi koota viereisen kuvan mukaisen pirunnyrkin.

Se on pirullinen tehtävä. 
burr buzzle 3

 

Näitä nyrkkejä en vielä ole testannut.
Kun olen kokeilemalla varmistunut niiden toimivuudesta, ilmestyvät sahausohjeet näkösälle. Kokoamisohjeita saatan pantata.
Malleja on runsaasti, aivan toisentyyppisiäkin.
Suosittelen katselemaan hakusanaa "burr puzzle" käyttäen.
burr puzzle 24burr puzzle 30 piece
Tässä on ensimmäinen näistä koottuna. Olen itse tehnyt nyrkin puusta, mutta tämä yksilö onkin jyrsitty alumiinista. Tämän on valmistanut, koonnut ja valokuvannut  Pasi Lehtonen. Itselläni ei ole mahdollisuutta tällaisen tekemiseen.  Hieno vai mitä?

Linkki sahausohjeeseen.

burr puzzle 24 aluminium
Tämä on toistaiseksi suurin tekemäni pirunnyrkki, siinä on 39 osaa, joista 27 on pidempiä ja loput lyhempiä. Nyrkki on täyteinen, siinä ei siis ole yhtään tyhjää tilaa sisällä. Tämä yksilö on tehty punapyökistä. Osat ovat 16*16*96mm.  Nyrkkiä ei ole yritetty tehdä vaikeaksi koota, näin suuri nyrkki on kuitenkin aina hankala koottava.  

Nyt on työn alla suunnitelma 60 osaiseksi pirunnyrkiksi, se on samantapainen 3x3 ryhmä on korvattu 4x4 ryhmällä ja kaksi rinnakkain olevaa osaa on korvattu kahdella erillään olevalla osalla. Aloitan yksinkertaisella rakenteella ja vasta myöhemmin lisään vaikeusastetta.

burr puzzle 39
Tässä se on viimeinkin valmiina, lepästä tehty 60 osainen pirunnyrkki. Kuvattu vannesahan liikkuvalla pöydällä. Tällä vannesahalla olen tehnyt perustyön kaikkiin pirunnyrkkeihini. Sahaa olen joutunut vähän parantelemaan, esimerkiksi uusi pidempi urassa kulkeva ohjain. Alkuperäinen oli väljä ja turhan lyhyt, uusittu estää myös liikkuvan pöydän keikahtamisen, vaikka pöytää vetäisi vahingossa liikaa ulos. Liikkuvaan pöytään on kiinnitetty alumiininen jakokampa, jota voi siirtää 11,5 millin välein. Siitä on se hyöty, ettei mitään tarvitse mitata sahattaessa.  Taustalla seinällä näkyy muita jakokampoja, niillä voin tehda pirunnyrkkejä, joiden osan paksuus on 15, 16, 18, 20, 21, 26  tai 42mm.  21mm on suosimani, pienemmät ovat hankalia käsitellä työstön aikana. Taustalla pilkottaa myös pöytäsirkkeli, halpa kone, sahauksen jälki riippuu enemmän terän laadusta ja huolellisesta heitottomasta kiinnityksestä. Halpakin saha riittää tarkkaan työhön. Tässä sahassa olen ruuvannut kuuden millin plexilasilevyn pöydän päälle  Levyyn olen kiinnittänyt alumiiniprofiilin ruuvipuristimilla ohjaimeksi.  Samaa profiilia käytän jakokampoina. Burr puzzle 60 piece     bandsåg ebas 250
Tämän kuusikymppisen jälkeen olisi seuraava markkinamalli 87 osainen. Sen jälkeen tulisi 126 osainen. voi olla etten jaksa tehdä niitä, ja voivat olla mahdottomiakin täyteisinä, vaikka en sitä uskokaan.  Tässä on kuitenkin kuvat niistä. burr puzzle 87 pieceburr puzzle 126 piece