Kotisivu Pulmasivu Leivät Luettelo Katson vastauksen

Kaksi kulkijaa oli asettautunut yöleiriin, kun paikalle saapui kolmas vaeltaja. Aikaisemmin tulleet olivat juuri aloittamassa ruokailua. Uudella tulokkaalla ei ollut ruokaa mukanaan, mutta hänkin oli nälkäinen. Ensin tulleilla oli yhteensä kahdeksan pientä leipää, ensimmäisellä viisi ja toisella kolme samanlaista leipää.
Leivät jaettiin tasan kaikkien kolmen kulkijan kesken. Ruokailun jälkeen antoi viimeksi tullut kulkija neljä markkaa maksuksi syömisistään.

Kuinka rahat piti jakaa kahden ensimmäisen vaeltajan kesken?