Kotisivu  Pulmasivu   Ratkaisu tehtävään "Saaliinjako 4". Luettelo Takaisin pulmaan 

 "Calicolla" oli neljä uutta miestä saalista jakamassa. "Calico" oli ihastunut keksimiinsä jakotapoihin, ja päätti jakaa saaliin taas uudella tavalla. 
"Calicon" otettua itselleen puolet saaliista jäi muille jaettavaksi 16 kultarahaa. Kultarahojen joukossa oli kuusi kultadublonia, kuusi kultadinaaria ja neljä tuplajussia. 
Hän jakoi osan rahoista neljään pieneen nahkakukkaroon, yhdessä oli kolme dublonia, toisessa kaksi dublonia ja yksi dinaari, kolmannessa yksi dubloni ja kaksi dinaaria, neljännessä oli kolme dinaaria. Samat määräät oli kirjoitettu kuhunkin kukkaroon kiinnitettyyn etikettiin. Kuitenkaan ainoassakaan etiketissä ei lukenut oikeaa sisältöä.  Tämän hän selitti miehilleen. Lisäksi määräsi hän jokaisen miehensä vuorollaan ottamaan kaksi kultarahaa pussistaan. Jos merirosvo tietää kaksi rahaa otettuaan onko kolmas raha dubloni vai dinaari kuiskaa hän tiedon kapteenille ja oikein tietäessään saa bonukseksi tuplajussin (Portugalilainen kultaraha). Jos hän sanoo väärin  ottaa kapteeni bonusrahan itselleen ja antaa kölihaalata miehen vanhasta tottumuksesta. Jos taas merirosvo myöntää ettei tiedä, selviää hän ilman kölihaalausta. Sen takia ei kukaan halua arvailla ja miettimisaikaa on vain vähän.

Ensimmäinen merirosvo nostaa kaksi dublonia ja lukee etiketin. Sitten hän kuiskaa jotain kapteenille ja saa tuplajussinsa.
Toinen merirosvo nostaa dublonin ja dinaarin ja lukee etiketin . Sitten hän kuiskaa jotain kapteenille ja saa tuplajussinsa.
Kolmas merirosvo nostaa kaksi dinaaria ja lukee etiketin. Sitten hän kuiskaa jotain kapteenille. Kapteeni ilmoittaa ääneen: Ei bonusta eikä kölihaalausta.

Mitkä kultarahat neljännen merirosvon kukkarossa ovat?
 
Tämän ongelma ja ratkaisu lähtevät siitä, että merirosvoilla ei välttämättä ole yhtä paljon aikaa käytettävissä kuin tehtävän ratkaisijalla.
Heiltä voi odottaa loogisia ratkaisuja vain nopeasti ratkeaviin kysymyksiin.
Ensimmäisellä merirosvolla täytyy laatikon etiketissä lukea "dubloni, dubloni, dinaari" tai "dubloni, dubloni, dubloni".
Muuten ei voida päätellä kolmannen rahan lajia.
Toisen merirosvon laatikon etiketissä täytyy lukea " dubloni, dubloni, dinaari" tai "dubloni, dinaari, dinaari".
Muuten ei voida päätellä kolmannen rahan lajia.
Kolmannen merirosvon etiketissä täytyy lukea "dubloni, dubloni, dinaari" tai "dubloni, dubloni, dubloni".
Muuten olisi merirosvo tiennyt kolmannen rahan lajin.
Neljännen merirosvon etiketissä täytyy lukea "dinaari, dinaari, dinaari".
Se ei voi lukea kenenkään muun etiketissä.
Toisen merirosvon etiketissä täytyy lukea "dubloni, dinaari, dinaari".
Se ei voi lukea kenenkään muun etiketissä. Kolmannen rahan täytyy siten olla dubloni.
Ensimmäisellä merirosvolla täytyy olla kolme dublonia  ja etiketti " dubloni, dubloni, dinaari".
Yhdistelmä kolme dinaaria ei voi olla neljännellä merirosvolla, joten sen täytyy olla kolmannella merirosvolla. 
Ainoastaan yhdistelmä "dubloni, dinaari, dinaari" on jäljellä joten sen täytyy olla neljännellä merirosvolla.

Kirjoitus Rahat
Dubloni   Dubloni  Dinaari  Dubloni  Dubloni  Dubloni
Dubloni   Dinaari Dinaari Dubloni   Dubloni Dinaari
Dubloni   Dubloni Dubloni Dinaari   Dinaari Dinaari
Dinaari   Dinaari Dinaari Dubloni   Dinaari Dinaari