Kotisivu  Pulmasivu   Ratkaisu tehtävään "Iso saaliinjako". Luettelo  Takaisin pulmaan 

 Merirosvot eivät päässeet sovintoon kuinka heidän tulisi jakaa yhteinen ryöstösaalis, kaksituhatta kultarahaa. He kaikki viisi olivat verenhimoisia, äärettömän ahneita ja nopeaälyisiä miehiä, jotka vihasivat toisiansa, enemmän vanhempia kuin nuorempia.  Aikansa heidän riitelyään kuunneltuaan määräsi merirosvokapteeni heidät jakamaan saaliinsa seuraavasti.
Ensin puolet kapteenille, sen jälkeen esittää vanhin merirosvo oman jakosuunnitelmansa, sitten äänestetään. Myös esityksen tekijä saa äänestää. Jos suunnitelma saa enemmistön tuen, toteutetaan se. Muussa tapauksessa pää poikki esityksen tekijältä, ja seuraavaksi vanhin saa vuorostaan esittää oman jakosuunnitelmansa, josta taas äänestetään. Hyväksytään tai pää poikki. Näin jatketaan, kunnes löytyy suunnitelma, joka saa enemmistön tuen, vaikka enemmistö olisi supistunut yhdeksi mieheksi. 
Kuinka jaossa kävi, paljonko kukin sai, vai jäikö edes henkiin? 

Ratkaisu

Ratkaisun hakeminen pitää aloittaa takaapäin. Jos vain kaksi merirosvoa on jäljellä äänestää nuorin aina vastaan, ja ottaa sillä tavalla koko saaliin itselleen. Siksi toiseksi nuorin kannattaa aina kolmanneksi nuorimman ehdotusta.
kolmanneksi nuorin voi huoleti esittää jakoa jossa hän ottaa kaiken itselleen, toiseksi nuorin kannattaa ja säilyttää henkensä. Vanhempien pitää ostaa riittävä määrä ääniä, tekemällä edullisempi tarjous, sama tarjous ei riitä koska kaikki ovat verenhimoisia ja näkevät mielellään toverinsa lankulla.
k= kannattaa e= ei kannata

  Vanhimmalle Toiselle Kolmannelle Neljännelle Nuorimmalle
Vanhimman tarjous 1997 k 0 e 1 k 0 e 2 k
Toisen oletettu tarjous     1998 k 0 e 1 k 1 k
Kolmannen oletettu tarjous         2000 e 0 k 0 e
Neljännen pelko               k   e
Nuorimman haave                 2000 k

 Ahneita olivat, vanhimman tarjous hyväksyttiin. Jako oli ikäjärjestyksessä1997, 0, 1, 0, 2.