Kotisivu Pulmasivu Ratkaisu tehtävään "Oopperatalon rappusilla". Luettelo Takaisin pulmaan

Olimme juuri tulossa laivalta ja kävelimme Heinätorin poikki. Näin mielenkiintoisen ryhmän oopperatalon rappusilla. Meillä oli sopivasti luppoaikaa, joten poikkesimme katsomaan. Siellä pelattiin kevyttä uhkapeliä pienin panoksin. Kyseessä oli meille vanhastaan tuttu tikkupeli. Panoksena oli oluttölkki tai kymppi rahaa. Meillä oli sopivasti pehmeässä kylmälaukussa laivalta ostettua Koffia. Pelaajat tarjosivat paikkaa meille, kysyin Simolta, josko hän haluaa vähän taloudellisesti tukea varattoman näköistä reppuselkää.
Simo: Pelaa sinä minä istun varjossa.
Aloitimme ensimmäisen pelin. Franz, joka oli Itävallasta, jakoi tikut kasoihin rapulle väliimme. Ensimmäiseen kasaan yksi tikku, toiseen kasaan kaksi tikkua, kuhunkin kasaan aina yksi tikku enemmän kuin edelliseen, kunnes kasoja oli hänen mielestään sopiva määrä.
Vuorollaan sai ottaa yhdestä kasasta niin monta tikkua kuin halusi yhden tai vaikkapa kaikki. Vähintään yksi tikku piti ottaa vuorollaan. Viimeisen tikun ottaja oli hävinnyt ja joutui tarjoamaan oluet kummallekin tai maksamaan kympin voittaneelle.
Franz aloitti ensimmäisen pelin. Pelasimme, hävisin. Joimme Koffit. Franz jakoi tikut, yksi kasa enemmän tällä kertaa. Minun vuoroni aloittaa. Pelasimme, joimme Koffit. Franz jakoi tikut kasoihin taas yksi kasa enemmän kuin edellisellä kierroksella.
Franz aloitti, pelasimme, joimme Koffit.
Seuraavalla kierroksella jäi viimeinen kasa vajaaksi.
Franz kävi selittelemään: Sunnuntaina ostin tikkulaatikon, jossa oli 50 tikkua. Olen käyttänyt joka ilta yhden tikun hammashygienian hoitoon, siksi niitä nyt on vähemmän.
Lohduttelin Franzia: Ei se mitään.
Pelasimme, hävisin, joimme viimeiset Koffit.
Läksimme Simon kanssa jatkamaan matkaa.
Simo: Hävisitkö tahallasi?
Minä: En, viimeisen pelin olisin voittanut, jos tikut eivät olisi loppuneet kesken.
Samassa saan käpälään puhelun. Olli siellä taas soittelee ja kyselee mikä viikonpäivä nyt on.
Mikä viikon päivä oli?

Ainut viikonpäivä joka mainitaan on sunnuntai, jolloin tikkuja oli 50 Tikkujen lukumäärä eri päivinä.
sunnuntai 50
maanantaina 49

tiistaina 48
keskiviikko 47
torstai 46
perjantai 45
lauantai 44

Kun pelissä käytettyjen tikkujen määrä ratkeaa, ratkeaa myös viikonpäivä.
Tehtävässä kuvattussa pelissä on jokaisessa tilanteessa helppo laskea mikä tikkujen poisto johtaa voittoon.
Tilanne voi kuitenkin olla sellainen, ettei voittoon johtavaa poistoa ole, koska vastustaja on tehnyt oikean siirron tai tikkuja on jo lähtöasennossa sellainen määrä ettei aloittajalla ole voittoon johtavaa siirtoa.
Olen tähän tehnyt taulukon eri tikkumäärille ja laskenut kuinka aloittajan käy, jos kumpikaan pelaaja ei tee virhettä.

6 tikkua 1+2+3 aloittaja häviää
10 tikkua 1+2+3+4 aloittaja voittaa
15 tikkua 1+2+3+4+5 aloittaja voittaa
21 tikkua 1+2+3+4+5+6 aloittaja voittaa F aloittaa F voittaa
28 tikkua 1+2+3+4+5+6+7 aloittaja häviää J aloittaa F voittaa
36 tikkua 1+2+3+4+5+6+7+8 aloittaja voittaa F aloittaa F voittaa
45 tikkua 1+2+3+4+5+6+7+8+9 aloittaja voittaa ei pelata J voittaisi
44 tikkua 1+2+3+4+5+6+7+8+8 aloittaja häviää J aloittaa F voittaa

Taulukosta huomaamme että vain jos meillä oli aloittaessa 21 tikkua ja viimeisessä pelissä 44 tikkua, (viimeinen kasa yhtä tikkua vajaa) voi tällainen tahaton neljän häviön putki kohdata kaltaistani mestaripelaajaa.

44 tikkua merkitsi että on lauantai.