|
Kaikki
alkoi kun sain sähkeen professori Ollilta.
”Tulkaa
heti olen tehnyt uskomattoman löydön. Se tulee mullistamaan koko
tieteellisen maailmankuvamme.”
Simon
kanssa heti matkaan. Finnairin suoralento ensin Pattijoelta
Manamaan, sieltä kamelilla parikymmentä kilometriä
etelään.
Pari
päivää kuluikin tutkiessamme Ollin löytämää kolmivarvashyppyrotan
leukaluuta. Intomme kuitenkin laantui nopeasti, emmekä osanneet arvostaa
löytöä samalla tavalla kuin Olli, joka on todellinen tiedemies.
Lähdimme
Ollin varoituksista huolimatta tutkimaan erämaata. Istuimme kahden dyynin
välissä kahvia keittämässä, kun joukko miekoin aseistautuneita
beduiineja piiritti ja vangitsi meidät. Jouduimme Emiiri Ahned Ahon
kuulusteltavaksi. Hän epäili meidän vakoilevan öljykentällään.
Vakuutimme yhteen ääneen olevamme viattomia, ja ettemme edes tienneet
täällä olevan öljyä. Emiiri määräsi meille kuitenkin
rangaistuksen.
”Minulla
on öljynporaustorneja öljykentälläni. Itäisestä vankisellistä
näkee osan öljykenttääni, loput näkee läntisestä
vankisellistä. Ainutkaan öljytorneista ei näy molemmista
selleistä, jokainen torni näkyy jommastakummasta sellistä. En
kuitenkaan kerro teille näkyykö torneja molemmista selleistä. Sellit
ovat niin kaukana toisistaan, ettei teidän kannata yrittää neuvonpitoa
eikä tiedonvaihtoa keskenänne. Yrityskin rangaistaan kuolemalla.
Toinen
toiseen ja toinen toiseen vankiselliin. Huomenna tulee uskollinen
palvelijani Abun el Aho ja tuo vettä ja taateleita tuolle laihalle
tyypille ja kysyy häneltä montako öljytornia minulla on, jos vastaus on
oikea vapautetaan teidät molemmat, jos vastaus on väärä katkaistaan
kurkkunne. Ellei hän vastaa lainkaan kysyy palvelijani seuraavana
päivänä samaa asiaa tuolta paksulta hyypiöltä."
Emiiri
osoitti minua sormellaan.
”Näin
vuorotellaan kunnes toinen vastaa”
”Minä
olen kuitenkin oikeauskoinen ja armelias mies, joten annan tyttärieni,
joista toinen puhuu aina totta ja toinenkin joskus, auttaa teitä.
Samassa
neitokaiset tulivatkin, toinen heti paljastamaan.
”Isukilla
on kaksitoista öljynporaustornia”
”Ei
sillä ole kuin kahdeksan öljynporaustornia” vähättelee toinen.
Emiiri
hymyilee ovelan näköisenä. Palvelija hivelee kauhean näköistä
sapeliaan.
Simo
vaikuttaa lähinnä huvittuneelta. Minä alan huolestua.
On
maanantai, meidät talutetaan vankiselleihin. Viikko on alkanut
kurjasti.
Emiiri
pitää lupauksensa, ja vapauduttuamme kiiruhdamme Ollin leiriin.
Olli ei ole
edes huomannut poissaoloamme. Hän on löytänyt kolmivarvashyppyrotan
täydellisen pääkallon, jonka hän uskoo mullistavan koko tieteellisen
maailmankuvamme.
Illalla
virisi teltassa keskustelu.
Olli:
Montako tornia oli kaikkiaan?
Simo:
En tiedä.
Olli:
Eihän se niin kummallista ole, minä en edes tiedä mikä viikonpäivä
nyt on.
Mikä
viikonpäivä oli?
Ratkaisu
Tässä tehtävässä mainitaan maanantai. Muita viikonpäiviä ei mainita
joten lasketaan maanantaista.
Huomenna tulee uskollinen palvelijani Abun el Aho ja tuo vettä ja
taateleita tuolle laihalle tyypille ja kysyy häneltä montako öljytornia
minulla on, jos vastaus on oikea vapautetaan teidät molemmat.Tehtävän
loppupuolelta käy ilmi että Simo ei tiedä tornien lukumäärää, hän
ei siis tiennyt tiistaina eikä voinut vastata.
Jos Simo olisi tiistaina nähnyt 9, 10, 11 tai 12 tornia olisi hän
tiennyt torneja olevan kaikkiaan 12.
Jos olisin nähnyt
keskiviikkona 0, 1, 2 tai 3 tornia
olisin tiennyt torneja olevan 8 (koska tiedän ettei Simo näe 9 - 12
tornia).
Jos olisin nähnyt 9, 10 , 11 tai 12 tornia olisin tiennyt tornien
kokonaismääränolevan 12.
Simo olisi kuitenkin voinut päätellä näkemistään torneista
kokonaismäärän.
Torstaina jos Simo näkee 8, 7, 6 tai 5 tornia tietää hän kokonaismäärän olevan 12.
Jos hän näkee 0,
1, 2 tai 3 tornia tietää hän kokonaismäärän olevan 8.
Ainoastaan jos hän näkee 4 tornia ei hän voi päätellä tornien
kokonaismäärää.
Sen voin minä tehdä seuraavana päivänä, perjantaina.
Simo ei voi päätellä mistään tornien kokonaismäärää.
Perjantain täytyy siis olla päivä jona meidät vapautettiin ja jona
Olli kysyi viikonpäivää.
|